Tervehdys
Talvi on mitä on mutta kymmenen vuorokauden sääennuste ylettää juuri hiihtoloman alkuun. Silloin alkaa ennusteen mukaan torstaina tulla pientä pakkasta ja näyttää että se jatkuu siitä eteenpäin. Mistään ei toki voi olla varma mutta tuo pakkanen lupaa kuivempaa ilmaa.
Pidämme leirin Vohlisaaressa. Olen itse liikkunut joulukuun lopusta saaressa viikoittain joten vaikka kovia pakkasia ei ole ollut niin jää on kuitenkin vahvistunut. Viime lauantaina saunarannassa oli noin 15 senttiä jäätä.
Leiri alkaa kololta lauantaina 22.2. kello 10 jolloin lähdemme Säippiin. Säipistä kävellään saaren vastarannalle metsän kautta ja nyt kun alueella oli syksyllä hakuut ja sinne on tehty uusi metsäautotie niin polku on osin piilossa. Jos joku tulee eri aikaan niin ottakaa tämä huomioon ja ilmoitelkaa erikseen.
Leiri päättyy maanantaina Säippiin kello 17, johon mennessä varmaan löytyy taas kotiin kuljetuksia.
Leirimaksua ei kerätä, mutta ehdotan että hankitte leirimaksun suuruudella esim. Tokmannilta noin kahdenkympin huopavuorelliset kumisaappaat niin jalat pysyvät lämpöisinä koko leirin ajan.
Ensi viikolla Tarpojien kokouksissa käydään läpi varustelistaa ja muuta mitä leirillä tulee huomioida ja muistaa.
Leirille tulee ilmoittautua 20.2. klo 19 mennessä jolloin ehdin suunnitella ruuat yms. asiat.
Leirille ilmoittaudutaan Kuksan kautta: https://kuksa.partio.fi/Kotisivut/login.aspx?Id=33593
Linkin pitäisi näkyä kun kirjautuu Kuksaan sisälle ja etsii Janakkalan Ilvesten talvileiriä.
Timo Valli
Leirinjohtaja
040-8337213
Ps. Ilmoittakaa minulle suoraan mahdolliset ruoka-aine yms. allergiat ja muut terveydelliset asiat.